maanantai 9. maaliskuuta 2015

Jazzahtavaa

Ennen joulua, kun oli kaikkein suurin lahjatohina päällä, päätin kokeilla helmien neulomista mukaan sukkiin. Syntyi Groovesit, joilla ei ole mitään tekemistä samannimisen lauluyhtyeen kanssa. Nämä syntyivät jazzia kuunnellen, kun olisi oikeastaan pitänyt pohtia tulevaa musiikinkoetta.. Kävihän se näinkin!



Sukissa on siis kaikki tutut perussukan piirteet, löytyy joustinta varresta ja tiimalasikantapää ainaoikeaisena. Helmet mutkittelevat sukanvartta pitkin ylös, kuin olisivat säveliä, joita saksofonista kantautuu. Halusin päättää varren joustimen jotenkin vähemmän töksähtävästi kuin yleensä, joten tein  pieniä palmikonkiertoja saadakseni siitä sulavan. Lankana on nelisäikeistä Stepiä, puikot 2,5mm bambut, helmet purin kaulakorusta, jonka olen löytänyt kirppikseltä joskus.

Nämä olivat tosiaan joululahjasukat, ja kuvaamaan pääsin näitä vasta näin maaliskuun alussa. Skeptikoille tiedoksi, että kuvauksissa käytettiin aitoa villimuusikkoa. Huolestuneita musiikin ystäviä rauhoitellekseni kerron, ettei muusikkoa vahingoitettu kuvausten aikana, ja se pääsi pian takaisin luonnolliseen elinympäristöönsä teekupillisen äärelle. Myös soittimet säilyivät vahingoittumattomina.


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kangasvuokkoja ja oransseja sukkia

Käväisin lempilankakaupassani tuossa eräänä tammikuisena päivänä kera ystävän, ja törmäsin 
sukka-puffavyyhtiin, joka suorastaan huusi päästä puikoille. Pakkohan se kerä oli sieltä adoptoida ja kutoa sukiksi, ihan itselle.


Ajatuksenani oli tehdä ihan vaan perussukat pienellä jujulla. 2,5mm bambupuikoilla valmista tuli suhteellisen nopeasti, kun sai posottaa menemään sileää neulosta. "Juju" on varresta löytyvä kukkakuvio, jonka on tarkoitus näyttää tältä:


Katsojasta riippuu, kuinka hyvin sitten onnistuin vangitsemaan tuon kuvan yläosan niihin sukkiin.. Tärkeintähän silti on, että itse tiedän, mitä se on esittävinään!


En aina kuvaa villasukkia opettajainhuoneen edessä sohvalla selällään maaten, mutta..



Samalta lankakauppareissulta muuten tarttui mukaan vyyhti merinosilkkiä, sellaista parhaan sävyistä vihreää, syvää ja metsäistä, kuitenkin riittävän kirkasta. Siitä vyyhdistä valmistui vauvan myssy ja junasukat, joiden ei pitäisi kutittaa eikä pistellä. Niistä ei valitettavasti ole kuvaa, sillä ne pääsivät uuteen kotiin heti valmistuttuaan. Lankaa jäi sen verran, että ehkä siitä jotkut kämmekkäät voisi vielä tehdä, saas nähdä..