To tupsuttaa or not to tupsuttaa?

Tammikuun kovien pakkasten alkaessa tajusin, etten omista yhden ainoaa lämmintä pipoa. Vain yhden saumurilla surautellun trikoisen. Pakkohan asialle oli tehdä jotain, ja äkkiä, joten pistin puikoille vihreää alpakkavillalankaa.

Kiihdyttelin sitten oikein huolella, kääntöreunus, etteivät korvat palellu ja sen jälkeen pelkkää sileää. Lopussa kavennukset viidessä kohtaa. Neuloin kilpaa kuoleman (no ei sentään, ehkä korvien paleltumisen) kanssa nelimillisillä koivupuikoilla. Kuudes puikko taisi olla bambuinen. Lopulta tuli valmista, sunnuntaina, kun maanantaina piti taas hengailla pakkasessa pidempiäkin aikoja. Neuloja 1, pakkanen 0!

Lankana pipossa on Dropsin Nepalia, kääntöreunan sisällä oranssit jämät ja muuten tuossa samassa päivityksessä toisista lapasista tuttua vihreää. Lanka kului muuten aika tarkkaan metrilleen.

Tässä pipoa pari kuukautta käyttäessäni olen pohtinut, että tarvitsisikohan se jonkinlaisen tupsun. Mitä luulette? Ei kyllä ole mitään aavistusta, että minkä värinen sen tupsun pitäisi olla...

 

Onneksi tupsuasiaa ei tarvitse ihan vielä päättää, aikaa on miettiä ja pohtia vaikka seuraavaan talveen, täällä kun alkaa olla aika keväiset kelit!

Loppuun oli vielä pakko laittaa lähikuvaa neulospinnasta, koska toi lanka on vaan NIIN kivan näköistä. Tykkään, kun se on tuolla tavalla kirjavaa, mutta sitten siitä tulee kuitenkin ihan yksivärinen neule tavallaan.

The Suutariteoria

Kaikki ovat varmaankin kuulleet, mitä sanotaan suutarin lapsista ja kengistä. Itsehän en ole suutari, eikä minulla ole lapsiakaan, mutta sukkia sen sijaan tehtailen ja aina niitä saa olla paikkaamassa! Parsimusliukuhihnan varrella onkin syntynyt teoria (toiminee suutareihinkin), jonka mukaan neulojalla voi olla sukkia laatikot väärällään, mutta silti hän kulkee (myös) risoissa, parsituissa, uudelleen teritetyissä, uuden pohjan saaneissa ja mitä mielikuvituksellisimmin tavoin kasaan korjatuissa villureissa. Se taas johtuu yksinkertaisesti siitä, että neulojalla on muodostunut kuhunkin sukkaan tunneside. Kaikki sukat ovat tärkeitä, ja niiden siirtyminen autuaammille villasukkamaille tietäisi ammottavaa aukkoa villasukkalaatikkoon. Mikä sitten neuvoksi, jos tuleekin sellainen tilanne, että aamulla tarvitsisi juuri niitä tiettyjä vaaleanpunaisia pitkiä palmikkosukkia, ja ne olisivat jo villiksien taivaassa? Eihän niitä yksinkertaisesti raaski heittää pois, olkoonkin, että ne muistuttavat jo hieman Frankensteinin hirviötä. Olipa taas hyvä idea korjata varsi ruuveilla ja muttereilla. Ja sitä rataa.

Heureka!-hetken jälkeen aloin pohtia, kuinka monta paikkaa on villasukissa vielä ihan sopiva määrä, missä menee se kuuluisa raja. Missä vaiheessa täytyisi osata päästää rakkaat ystävät, jalkaan sopiviksi muovautuneet, kärsimyksistään. Onko kaksi paikkaa sukassa jo liikaa? 

Tätä siis mietin parsiessani. Parsimiseen kuluikin hyvin aikaa, kuvasta laskien parsin tänään kuusi eri kokoista reikää. Kaikki oranssilla fingering-paksuisella Stepillä, koska sitä nyt sattui olemaan sopivan kokoinen jämäkerä, jota en ollut vielä käyttänyt peittoprojektiin. Onko muuten teidän mielestänne paikkojen värillä väliä?

Näissäkin kolmessa sukkaparissa on nyt yhteensä yhdeksän (9!!!) paikkaa. Joku viisaampi(ko?) luopuisi niistä jo, mutta enhän minä vielä pysty. Sitä paitsi tajusin, että kahdet näistä sukista olen tehnyt blogin olemassaoloaikana, eikä niitä vaan koskaan ole täällä esitelty.

Näissä sukissa on ainaoikein tiimalasikantapää, lankana jotain mysteerivillasekoitetta, juoksevuudeltaan n. 420m/100g ja puikot olivat 2,5mm bambuiset. Kuviona neidon kyyneleitä. Varsi on ehkä 15cm pitkä.

Toisissa sukissa on muistaakseni samanmerkkistä lankaa kuin noissa edellisissä, puikot olivat samat ja kuvio apinoitu näistä. Nämä sukat ovat käytännössä varrettomat, sillä kyseessä oli saatu jämäkerä. Ja kantapää on taas sama, aina oikein ja tiimalasi. Miten niin kaavoihin kangistunutta?

Loppukevennyksenä vielä kuva sukista, jotka ovat laskujeni mukaan kymmenestä kohdasta parsitut ja lisää reikiä näyttäisi olevan tulossa. Päätettävä siis olisi, antaako sukkaraasuille armonisku vai pitkittääkö niiden elämää vielä vähän.

Minua kiinnostaisi nyt kovasti tietää, millainen teidän muiden sukkatilanne on. Löytyykö pelkästään priimakuntoisia valioyksilöitä vai onko kaapissa tilaa vanhemmille ja raihnaammillekin tapauksille? Kuinka monta paikkaa on vielä sopiva määrä? Onko paikan värillä väliä? Onko sinulla painavaa asiaa parsimisesta? 

Karkauspäivän kavaljeeri

Ennen joulua

sinut kohtasin.

Olit lankoina laatikossani,

ohjeena ravelryjonossani.

Unelmieni kavaljeeri!

Lahjakasan alle

hautauduit.

Sua hädissäni etsin,

hiljaa mielessäni huusin:

"Rakas, älä mee!"

Puikot koivupuiset kaivoin

nelimilliset.

Sut kasan alta vaivoin

löydetyksi sain.

Ei hätää lain!

Nasta laudassa sitten

puikot suihkivat,

mielessäni tanssiaiset,

ystävänpäivä,

valmistuit ajoissa!

Ja mukanani kuljit,

nukuit kanssain teltassa,

käsiäni lämmitti

alpakkavillasi.

Eipä palele ei!

Vähän muutoksia ohjeen

peukaloon mä tein,

kas nykyaikana on

näppärämmät

Somettajan Sormet!

Yhteiskuvaa kanssas

sain odottaa pitkään.

Vaan mikä oisi parempaa

kuin kanssasi karkauspäivänä 

matkustaa?

On mulla siis oivat lapaset,

villaiset ja lämpimät,

en saanut mä hamekangasta

(enkä sormusta, kun joku tuttu kuitenkin kauhistuu,

ei kosintaan kääntynyt mulla suu,

tai kellään muullakaan,

tää runoilua varten on vaan)

on onnea kun on

lapaseni Chevalier.

-Vilja

Alkoi kovasti runoiluttamaan nämä kavaljeerit, koittakaa kestää. Runoiluttaako ketään muuta koskaan?

Lapasta lapasen perään

Joululahjalapaset nämäkin. Kummissakin lapasissa on lankana dropsin nepal. Oranssit lapaset on tehty kokonaan omasta päästä ja vihreiden lapasten mallikuvio on Ullasta. Eipä näistä kai sen enempää, neuloin nämä 4mm koivupuikoilla ja kumpiakin on käytetty ahkerasti.

Setämiehen kanssa kurssilla

Olen nyt talvella käynyt partionjohtajan peruskurssin koulutusviikonloput. Ensimmäiselle kurssiviikonlopulle otin mukaani lankaa ja puikot, nyt toisena viikonloppuna minulla oli jalassani uudet sukat.

Lankana sukissa oli Puffalan sukkapuffa, värissä Setämies. Olin ostanut kyseisen vyyhdin viime keväänä, kun tarvitsin jonkun kivan leirineuleen. Sen kertaiset sukat eivät kuitenkaan päässeet vartta pidemmälle, kun ne saivat purkutuomion. Ihan tyhmät sukat.

Nyt olosuhteet sukkien tekemiselle olivat paremmat, en tuntenut kurssilta etukäteen ketään ja ensimmäisenä viikonloppuna oli jonkin verran istuvaa työskentelyä. Lisäksi minulla sattui nyt olemaan tarve tavallisille hillityn harmahtaville perusvillasukille. Ohuille sellaisille. Siispä 2,5mm koivupuikoilla tikuttamaan! Varteen tein nirkkoreunan ja kantapää on (ylläripylläri) ainaoikea tiimalasi. Kärjessä on leveä nauhakavennus. Näistä tuli nyt mun ihan omat pj-sukat, ja hyvät onkin!

Kurssilla oli tosi hauskaa, molempina viikonloppuina, mutta varsinkin nyt tällä jälkimmäisellä, kun porukka tunsi toisensa paremmin. Kurssilta sai partiointiin uutta virtaa ja uusia työkaluja,, sekä tietysti paljon uusia partiokontakteja ja kavereita ympäri piiriä. Suunnitelmissa on tehdä yhteistyötä osan kanssa myöhemminkin.

Kurssilla tehtiin myös ehkä pj:n näkyvin ja tunnistetuin tuntomerkki, woggle, jota suomeksi kutsutaan osmonsolmuksi. Tosin nyt viikonloppuna kuulin, että sen oikea nimi on josefiinansolmu ja osmonsolmussa on enemmän kertauksia... Tiedä häntä! Odotan kuitenkin innolla, että saan johtamisharjoitustyön tehtyä ja saan valtakirjan ja luvan pitää tätä nahkanyörisolmua huivissani!

Pj-kurssilta kiidin kuin tuuli päivärippikoulun ensimmäiseen tapaamiseen. Iltamessun jälkeen yksi herttainen täti tuli kehumaan syksyllä neulomiani Dithereitä. Oli kuulemma ehtoollisen aikana ihastellut niitä kovasti. Lämmitti kovasti mieltäni rankan viikonlopun jälkeen, kyllä kaikki neulovat(kin) toverit on ihania!

Sarvihaara

Päätin syksyllä, että neulon joululahjoiksi lähinnä lapasia, kun sopivia lapaslankoja sattui olemaan varastossa. Halusin ehdottomasti neuloa palmikoita, koska palmikotutti kovin. Aikani lapasohjeita selailtuani päädyin tekemään peuransarvet.

Lapasten teossa käytin koivuisia 4mm sukkapuikkoja. Lankana oli Dropsin Lima, jossa on alpakkaa ja villaa. Näistä kuulemma tulikin ihanan lämpimät lapaset! Neulominen sujui jouhevasti ja palmikonkiertojen vuoksi mielenkiinto pysyi hyvin yllä. Loppujen lopuksi alkuperäisestä ohjeesta päätyi valmiiseen neuleeseen vain palmikko. 

Ohjeen nimestä, kuviosta, lapasten väristä ja kuvauspaikasta lammen rannalla tuli mieleeni Harry Potter ja Azkabanin vanki, tarkemmin se kohta, jossa sanotaan, että "Sarvihaara laukkasi viime yönä". Minäkin laukkasin äkkiä sadetta pakoon nämä kuvattuani, joten olkoot sitten Sarvihaarat. Ei ollenkaan huono nimi Potter-fanille päätyneille lapasille.

Sorsantorjuntatumput

Oltiin tuossa yhtenä päivänä ihan rauhallisella kävelyllä. Vettä tihutti ja oli muutenkin tosi kotoisa keli. Juteltiin kaikesta jonninjoutavasta, kun tapahtui jotain tosi hurjaa. Yhtäkkiä iso lauma (vai pitäisikö puhua parvesta?) kammottavia ihmissyöjäsorsia lähti tulemaan kohti.

Salamannopeasti kaivoimme esiin jeditaitoja vahvistavat brachiosauruslapaset esiin, ja aloitimme sorsantorjuntaoperaation. Voima oli kanssamme vahvana, mutta sorsilla oli ylivoima.

Tunsimme voimiemme hiipuvan, eikä meillä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin peittää silmämme (sattuneesta syystä siitä ei ole kuvamateriaalia, silmät kiinni on vaikeaa kuvata). Luulimme viime hetken koittavan, mutta mitä kummaa! Mitään ei tapahtunutkaan!

Avasimme silmämme, ja huomasimme erheemme. Kyseessä olikin parvi ihan tavallisia sinisorsia. Huhhuh.

Tuossa siis vielä nämä dinosaurustumput, niissä on lankana keltaista ja luonnonvalkoista seiskaveikkaa (kohta ne loppuu, kohta ne loppuu, jeeee) ja ne on neulottu 4mm bambupuikoilla. Varren brachiosaurus on ihan omasta päästä sovellettu. Ottaiskohan joku (täys)tonttu nää täältä mukaansa ja veisi Korvatunturin kautta jollekin kaverille, että sillä pysyis kädet lämpöisinä?

P.S. Sorsia ei vahingoitettu neulekuvauksissa eikä sen ulkopuolella. Sorsat olivat paikalla vapaasta tahdostaan.