sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ich liebe Berlin

Olin joulukuun puolenvälin paikkeilla viikon Berliinissä. Kyseessä oli jonkin sortin oppilasvaihto, ja jos ei siellä mitään muuta oppinut, niin ainakin sekä englannin että saksan puhumisrohkeuteni kasvoi huimasti. Oli tosi upeaa, kun pystyi katsomaan animaatioelokuvan, tilaamaan ruokaa, ja keskustelemaan hostini isoäidille - saksaksi! Muistin jopa teititellä, ja tulin ymmärretyksi, vaikka yhden kurssin saksanopiskelun jälkeen ääntäminen on vähän mitä on, ja sanastoa ja rakenteitakin on mielessä kovin vähän. Opettelinkin viikon aikana mm. käyttämään perfektiä. Oli mielenkiintoista, kun hostini äiti selitti asiaa englanniksi, välillä vaihtaen kieltä saksaksi.. Siinä tilanteessa oppi paljon nopeammin, kuin luokassa istuessa! Onneksi ranskan opiskelusta oli apua tuon asian oppimiseen..

 



Tässä vielä joitakin kuvia. Ne tosin huijaavat, aurinko paistoi vain yhtenä päivänä.. Tosin eipä kamerakaan keikkunut matkassa niin paljon kun oli sumuista... Siksi kuvat ovat suurimmaksi osaksi East Side Gallerylta. Se on Berliinin muurin pätkä, joka on jätetty pystyyn ja johon taiteilijat ovat saaneet maalata kuvia
.
 


 


Tämän lähemmäs metsää emme Berliinissä päässeet.
 



Tästä maalauksesta ensimmäiseksi tuli mieleen ruuhkainen metro (olihan sellaisella saatu kulkea jo useampi päivä) tai mahdollisesti koulun ruokalan ovet, kun nälkäiset oppilaat ryntäävät niistä sisään heti ruokavälkän alkaessa... Tarkemmin ajateltuna se taitaa kuitenkin esittää muurin murtumishetkeä.
 


Tämä kaveri oli niin hyväntuulisen oloinen, että siitä oli pakko näpsäistä kuva! Tästä tuli välittömästi mieleen ikomiblogin Inari ja ja oikeastaan koko Hupsistarallaa-blogi.

Ja viimeisimpänä, mutta oikeastaan koko reissun tärkeimpänä nähtävyytenä...
 



Fernsehturm! Vähän meinasi jo toivo pettää kun toisiksi viimeinenkin päivä vietettiin sumuisissa merkeissä, mutta onneksi viimeisenä päivänä oli kirkasta! Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin...

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) tykkäsin etenki tosta tv-tornista, empä vääntäny turhaan siitä esitelmää..

      Poista
  2. Ihanaa! Hatunnosto rohkeudellesi lähteä reissuun ja puhua kieltä lyhyen opiskelun jälkeen. Minkäkin pääsen keväämmällä Berliiniin ensimmäistä kertaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti se puhumisrohkeus tossa kasvoi, kun joutu tollaselle korkeenpaikanleirille! :)

      Poista