lauantai 5. maaliskuuta 2016

The Suutariteoria

Kaikki ovat varmaankin kuulleet, mitä sanotaan suutarin lapsista ja kengistä. Itsehän en ole suutari, eikä minulla ole lapsiakaan, mutta sukkia sen sijaan tehtailen ja aina niitä saa olla paikkaamassa! Parsimusliukuhihnan varrella onkin syntynyt teoria (toiminee suutareihinkin), jonka mukaan neulojalla voi olla sukkia laatikot väärällään, mutta silti hän kulkee (myös) risoissa, parsituissa, uudelleen teritetyissä, uuden pohjan saaneissa ja mitä mielikuvituksellisimmin tavoin kasaan korjatuissa villureissa. Se taas johtuu yksinkertaisesti siitä, että neulojalla on muodostunut kuhunkin sukkaan tunneside. Kaikki sukat ovat tärkeitä, ja niiden siirtyminen autuaammille villasukkamaille tietäisi ammottavaa aukkoa villasukkalaatikkoon. Mikä sitten neuvoksi, jos tuleekin sellainen tilanne, että aamulla tarvitsisi juuri niitä tiettyjä vaaleanpunaisia pitkiä palmikkosukkia, ja ne olisivat jo villiksien taivaassa? Eihän niitä yksinkertaisesti raaski heittää pois, olkoonkin, että ne muistuttavat jo hieman Frankensteinin hirviötä. Olipa taas hyvä idea korjata varsi ruuveilla ja muttereilla. Ja sitä rataa.

Heureka!-hetken jälkeen aloin pohtia, kuinka monta paikkaa on villasukissa vielä ihan sopiva määrä, missä menee se kuuluisa raja. Missä vaiheessa täytyisi osata päästää rakkaat ystävät, jalkaan sopiviksi muovautuneet, kärsimyksistään. Onko kaksi paikkaa sukassa jo liikaa? 


Tätä siis mietin parsiessani. Parsimiseen kuluikin hyvin aikaa, kuvasta laskien parsin tänään kuusi eri kokoista reikää. Kaikki oranssilla fingering-paksuisella Stepillä, koska sitä nyt sattui olemaan sopivan kokoinen jämäkerä, jota en ollut vielä käyttänyt peittoprojektiin. Onko muuten teidän mielestänne paikkojen värillä väliä?

Näissäkin kolmessa sukkaparissa on nyt yhteensä yhdeksän (9!!!) paikkaa. Joku viisaampi(ko?) luopuisi niistä jo, mutta enhän minä vielä pysty. Sitä paitsi tajusin, että kahdet näistä sukista olen tehnyt blogin olemassaoloaikana, eikä niitä vaan koskaan ole täällä esitelty.


Näissä sukissa on ainaoikein tiimalasikantapää, lankana jotain mysteerivillasekoitetta, juoksevuudeltaan n. 420m/100g ja puikot olivat 2,5mm bambuiset. Kuviona neidon kyyneleitä. Varsi on ehkä 15cm pitkä.


Toisissa sukissa on muistaakseni samanmerkkistä lankaa kuin noissa edellisissä, puikot olivat samat ja kuvio apinoitu näistä. Nämä sukat ovat käytännössä varrettomat, sillä kyseessä oli saatu jämäkerä. Ja kantapää on taas sama, aina oikein ja tiimalasi. Miten niin kaavoihin kangistunutta?


Loppukevennyksenä vielä kuva sukista, jotka ovat laskujeni mukaan kymmenestä kohdasta parsitut ja lisää reikiä näyttäisi olevan tulossa. Päätettävä siis olisi, antaako sukkaraasuille armonisku vai pitkittääkö niiden elämää vielä vähän.

Minua kiinnostaisi nyt kovasti tietää, millainen teidän muiden sukkatilanne on. Löytyykö pelkästään priimakuntoisia valioyksilöitä vai onko kaapissa tilaa vanhemmille ja raihnaammillekin tapauksille? Kuinka monta paikkaa on vielä sopiva määrä? Onko paikan värillä väliä? Onko sinulla painavaa asiaa parsimisesta? 

5 kommenttia:

  1. Parsin lähinnä mummon tekemät sukat, joita en raaski heittää pois. Itsetehtyjä en jaksa parsia, mutta uudet terät saatan neuloa, jos varret ovat vielä hyvässä kunnossa. Yksissä mummon tekemissä sukissa on tällä hetkellä jo käytännössä kokonaan parsittu pohja. ;)

    Tuo sini-violetti-ruskea lanka on muuten Vikingin Mini Raggen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jossain vaiheessa varmaan sama edessä noiden oranssien sukkien kanssa, että pohja on pelkkää parsintaa. Ymmärrän kyllä hyvin ton mummojen sun muitten neulomien aarteiden varjelun,kyllä ne isovanhempien tekemät on aina jotenkin spesiaaleja :)

      Aivan, niinhän sä taisit sanoa siellä kurssilla jo. No mut sittenhän toi punakirjavakin on sitä! Huippua, täytyy korjata tonne postaukseen :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Olen yhdet sukat parsinut ja korjaillut siihen pisteeseen, että alkuperäistä lankaa on ollut jäljellä vain varressa.. Nämä olivat mummoni kutomat sukat ja nekin päätyivät edellisen muuton yhteydessä villasukkien taivaaseen koska "joku" vahingossa huovutti toisen lakanapyykin mukana.. Raihnaammatkin sukat siis mahtuvat villasukkakoppaan ja luottosukkia korjataan moneen kertaan. Toki omistan myös pareja joita olen käyttänyt vain muutamia kertoja. On hassua kuinka joistain sukista tulee lempisukkia ja toiset jäävät kokonaan käyttämättä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, nyt taisi löytyä parsimisen maailmanmestari! Pesukoneen lakanapyykkiohjelma, tuo villasukkain surma...
      Olen kyllä miettinyt tota paljon, et mikä niissä joissain villasukissa viehättää enemmän kuin toisissa, jos oletetaan että ne kuitenkin istuu kaikki suunnilleen yhtä hyvin... Mulla ei kyllä itselläni taida yksiäkään edes lähes käyttämättömiä villasukkia olla, ellei sitten lasketa lahjalaatikkoa, jossa kaikki sukat ovat luonnollisesti käyttämättömiä..

      Poista