Sorsantorjuntatumput

Oltiin tuossa yhtenä päivänä ihan rauhallisella kävelyllä. Vettä tihutti ja oli muutenkin tosi kotoisa keli. Juteltiin kaikesta jonninjoutavasta, kun tapahtui jotain tosi hurjaa. Yhtäkkiä iso lauma (vai pitäisikö puhua parvesta?) kammottavia ihmissyöjäsorsia lähti tulemaan kohti.

Salamannopeasti kaivoimme esiin jeditaitoja vahvistavat brachiosauruslapaset esiin, ja aloitimme sorsantorjuntaoperaation. Voima oli kanssamme vahvana, mutta sorsilla oli ylivoima.

Tunsimme voimiemme hiipuvan, eikä meillä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin peittää silmämme (sattuneesta syystä siitä ei ole kuvamateriaalia, silmät kiinni on vaikeaa kuvata). Luulimme viime hetken koittavan, mutta mitä kummaa! Mitään ei tapahtunutkaan!

Avasimme silmämme, ja huomasimme erheemme. Kyseessä olikin parvi ihan tavallisia sinisorsia. Huhhuh.

Tuossa siis vielä nämä dinosaurustumput, niissä on lankana keltaista ja luonnonvalkoista seiskaveikkaa (kohta ne loppuu, kohta ne loppuu, jeeee) ja ne on neulottu 4mm bambupuikoilla. Varren brachiosaurus on ihan omasta päästä sovellettu. Ottaiskohan joku (täys)tonttu nää täältä mukaansa ja veisi Korvatunturin kautta jollekin kaverille, että sillä pysyis kädet lämpöisinä?

P.S. Sorsia ei vahingoitettu neulekuvauksissa eikä sen ulkopuolella. Sorsat olivat paikalla vapaasta tahdostaan.

Wanhoja juttuja

Tuossa haasteeseen vastaamisen lomassa aloin tutkia tietokoneen syövereitä, ja sieltähän löytyi vaikka mitä jännää. Ajattelin jakaa joitain juttuja kuvien muodossa.

Tassu-lapaset. Tein nämä lapaset ysiluokalla, samalla kun luin Tuntematonta sotilasta. Nää lapaset olivat mun ensimmäinen kirjoneuletyöni, mutta niistä tuli siitä huolimatta ihan hyvät. joustin vaan oli vähäsen löysä. Lapaset palvelivat hyvin pulkkamäissä ja muissa, mitä nyt vähän rähjääntyivät reissussa. Lopulta niille kävi niin hassusti, että ne joutuivat tulilinjalle (joku haava tais tulla ehkä...) ja haavoittuivat, kuin Susi ikään. Eikä ollut Rokkaa pelastamassa. Kyllä ne vielä leirikäytössä menee, ei ne ihan täysin kuollut, mutta nyt en oikeastaan edes tiedä, missä nämä on. Toivottavasti ne löytyvät.

Tämä kuva on otettu autossa matkalla pohjoiseen, vissiinkin juuri silloin ysiluokan jälkeisenä kesänä. Nuo sukat ovat nyt kaverillani, ja niissä on reikä pohjassa. Pitäisi vissiin tarjoutua parsimaan se. Tai sitten kaverin on korkea aika saada taas sukat lahjaksi.

Nämä valkoiset pitsisukat ovat uudempaa tuotantoa. Tein ne tänä keväänä ylppärilahjaksi yhdelle kaverille, jolla on ihan älyttömän pieni jalka. Osasin kai onneksi tehdä oikean kokoiset sukat...

Tässä on kevätjuhlamekko, josta puhuin tässä postauksessa. Hiiteen blogikulissit, tässä näkyy ainakin hyvin koulumme kässänluokan sotkuisuus. Tuota mekkoa tosiaan väänsin ilman kaavoja kevätjuhlaa edeltävän iltapäivän koululla, kun kaikki muut olivat kotona. Mekko on kiva, ja se on päässyt käyttöön muihinkin tilaisuuksiin.

Tällaista tällä kerralla, ensi kerralla ehkä jotain tuoreempaa. Löytyisiköhän teiltä muiltakin jotain esittelemättä jääneitä tärkeitä juttuja?

Suojaväritys kunnossa!

Mua vaivasi tässä taannoin pahemman luokan neuleplääh. Selailin sukkien, lapasten, huivien ja vaikka minkä ohjeita ja hipelöin lankakeriäni, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Olin jo vaipua epätoivon kässättömään kuiluun. Sitten koin valaistumisen. Siis kirjaimellisesti, aurinko paistoi suoraan silmiini keltaista valoaan. Tien varrella oli keltaisia auringonkukkia. Syksyn ensimmäiset keltaiset lehdet suorastaan hyppivät silmille. Kotiin päästyäni huomasin pöydälläni kerän keltaista lankaa. Ihkua Sukka-Puffaa värissä OHO!. Se oli jäänyt jostain syystä ulos lankakassista. Tuolilla, pöydän vieressä, oli puoliksi parsitut palmikkosukat (jotka ovat nyt jo kokonaan parsitut ja taas täyskäytössä). Kemian ylioppilaskirjoituksiin oli aikaa kaksi päivää. Olosuhteiden pakottamana laitoin silmukat puikoille ja päästelin menemään.

Ensimmäinen sukka valmistui kirjoituksia edeltävänä iltana. Toinen sukka oli valmis maanantaina. Koon 36-37 sukkiin ei siis kulunut viikkoakaan, ja toki käytin siis aikaani paljon muuhunkin kuin sukkiin. Näissä on käytetty 2,5mm puupuikkoja, ja sitä ihanaa keltaista Sukka-Puffaa. Mallikerta on apinoitu Paraphernalia-sukista, joiden ilmainen suomenkielinen ohje löytyy Ravelrysta. Palmikkoa lukuunottamatta sukat ovat oman pään tuotosta, niistä muunmuassa löytyy se sama iänikuinen ainaoikeainen tiimalasikantapää.

Alemmassa kuvassa näkyy sukkien väri paremmin, nämä jalassa voisi maastoutua lehtikasaan eikä kukaan tajuaisi, että siellä piileskelee joku. Ylemmän kuvan funktio on esitellä palmikkoa. Jos se vaikka näkyisi semisolidista keltaisesta vaikka taustana on koulun tiiliseinää.

Nyt kun neuleplääh on selätetty, ovat puikot taas suihkineet ahkerasti. Nytkin päättelyä odottavat yhdet sukat ja toiset ovat terää vaille valmiit. Peittojakin on kesken, mutta ne nyt ovatkin jämälankaikuisuusprojekteja, joihin käytetään muiden töiden jätökset. Villapaita sensijaan toivottavasti valmistuu pian. Ehkä.

Saarisukkaa

Viime kesänä leireilin yhdeksän päivää keskellä järveä. Siis saaressa, en veneessä. Menossa mukana oli myös ystävä, jolla ei ollut villasukkia mukana. Kovasti suretti katsoa, kun toinen painoi menemään viitisen numeroa liian suurissa lainavillasukissa, joten päätin neulaista hänelle sopivammat heti kotiin päästyäni.

Tuollaiset lyhytvartiset niistä sitten tuli, neuloin nämä kahdessa päivässä heti leiriltä tultuani. Ajattelin, että alpakkasukat olisivat lämpimät ja varmasti riittävän pehmeät, joten käytin näihin Langin Novenaa, jota löytyi omasta kaapista. Näihin kuluikin lähes koko Novenavarasto, loput virkkasin peittoon, joka toivottavasti joskus valmistuu. Puikkoina oli 3mm bambupuikot.

Tosiaan, sukat ovat odottaneet kesästä saakka että pääsen kyseisen ystävän kanssa taas leireilemään Saareen, koska eihän näitä nyt missään muualla olisi voinut luovuttaa. Samalla saatiin välttämättömät todisteet blogia varten. Kivaa oli, taas kerran. Toivottavasti pääsee taas pian uudestaan tuonne, koska onhan toi nyt ihan mielettömän ihana paikka!

Kaiken kadonneen aarteen metsästyksen lomassa ehti myös neuloa pätkän keltaista sukkaa, katsotaan jos siitä vaikka isona tulisi jotain.

Kaupungin moniydinmalli

Kävipä kerran niin, että kovin peitotutti. Siitäkin on jo vuosi... 

Sopivat langat piti löytää, ja tietenkin keksiä jonkinlainen idea siitä, millaisen torkkupeiton tekisin. Luin samaan aikaan maantieteen toista kurssia, ja siellä käsiteltiin kaupunkeja. Kuva kaupungin moniydinmallista sytytti lampun pääni päällä. Enää tarvitsi pohtia, miten kaupunki rakentuisi.

Päädyin perinteisiin isoäidinneliöihin ja ryhdyin työhön ilman aikomustakaan saada työstä mitenkään järkevän muotoista. Siitä tuli lopujen lopuksi iso, niin iso, että siihen voi kaksikin väsähtänyttä opiskelijaa kääriytyä samaan aikaan. Se onkin ollut jo kovassa käytössä.

Työn värit näkyvät parhaiten ensimmäisessä kuvassa, jälkimmäisistä ehkä saa jotain osviittaa muodosta. Niin ja lanka oli isoveljeä suurimmaksi osaksi (jämät käytetty edellisen postauksen patalappuun), ja sen lisäksi nallea ja vuorelman vetoa kaksinkertaisina. Eli paksua villasekoitelankaa kutosen koukulla. Toimii.

Välipalaksi jämiä

Taas on tovi vierähtänyt. Kaikkea on kyllä valmistunut, mutta kuvauspuoli on jäänyt vähäiseksi... Ja sitten sukat sun muut ovatkin jo olleet maailmalla! Tämän villaisen välipalan tajusin kuitenkin kuvata (eikä se ole minnekään luotani katoamassakaan, se sopii hienosti yhteen viimesyksyisen peittoprojektin, jonka kuvaamisen olen näköjään myös unohtanut autuaasti, kanssa).

Tässä siis mummokuutiopatalappu, lankana novitan isoveljen jämät (jes, nyt ne on loppu kokonaan!!) ja virkattu puisella 4.50mm virkkuukoukulla. Kokoa lapulla on suuren kattilanpohjan verran. Tämän päivityksen myötä voisin inspiroitua kuvaamaan sen peitonkin, josta nuo jämät siis ovat jääneet. Aurinkoista loppukesän päivää!

Viikon luontoääni

Ja tässä, rakkaat katsojat, näette yhden tämän ympäristön tyypillisimmistä lajeista. Se ei ole uhanalainen, päin vastoin, niitä riittää lähes riesaksi asti. Laji on levinnyt ympäri maailman, ja Suomessa se esiintyy erittäin runsaslukuisena. Tätä kaveria kutsutaan IKUISUUSPROJEKTIksi. Sille on tyypillistä kasvaa ajan myötä. Lajilla on myös aivan erityinen ääntelytapa. Se nimittäin kykenee telepaattisesti viestimään ohikulkijoiden kanssa. Tyypillistä IKUISUUSPROJEKTIn ääntelyä ovat "pitäisi kyllä.." ja "ei kyllä jaksaisi.." -alkuiset kirkaisut, sekä harvinaisempi "nyt kyllä.." -alkuinen kutsuhuuto. Tämä näkemämme IKUISUUSPROJEKTI on alalajiltaan Peittoprojekti. Peittoprojektit lisääntyvät täysin päinvastoin kuin ameebat, jotka jakautuvat. Täysikasvuinen Peittoprojekti nimittäin koostuu useasta nuoresta yksilöstä. Näin Peittoprojekti saavuttaa sukukypsyytensä, jolloin se alkaa lähettää aivan uudenlaisia kutsuja: "Mitäpä jos aloittaisin toisen..." ja "Tuon kanssa sopisi kyllä...". Näin Peittoprojektit ja muutkin IKUISUUSPROJEKTIt leviävät vaarallisen kovaa vauhtia. Vain aika näyttää, miten IKUISUUSPROJEKTIen leviäminen vaikuttaa muuhun lajistoon.

 Yllä voitte nähdä IKUISUUSPROJEKTIn munia...

 ....Tässä taas on lähikuva nuoren yksilön kuvioinnista...

...Nuoret yksilöt odottavat vielä loppujen munien kuoriutumista, ennenkuin ne alkavat yhdistymään täysikasvuiseksi olennoksi.




P.S. Kuuliko kukaan muu päässään Avaran luonnon lukijan äänen lukiessaan tekstiä?

Aika kesäistä

Kesä. Värit. Ehkä musta tuleekin luontokuvaaja isona?


P.s. Ne sukat, jotka aloitin eilen auringonpaisteessa, valmistuivat tänään. Perussukkaa nirkkoreunalla ja ainaoikeaisella tiimalasikantapäällä... Oikeastaan aika samanoloiset kuin edellisetkin sukat, alun joustimen sijaan oli vain nirkkoreuna... Valitettavasti kuvatodisteet puuttuvat!

Mitä saadaan jos risteytetään sitrushedelmiä ja tiikeri?...

...No maailman kivoimmat perussukkaset tietysti!

Nää vasta valmistuivat ja nyt jo ovat ihan suosikit!

Mitä: perussukkaa
Mistä: 4-säikeinen Step (100g/420m)
Miten: 2,5 sukkapuikoilla

 

Oon muuten aika ylpeä itsestäni, nämä ovatkin ensimmäiset sukat näin ohuesta langasta, jotka  eivät ole kokoa vauva, ja jotka olen saanut valmiiksi. Yritin keväällä tehdä näistä perussukkia, joiden varret olisivat olleet kokonaan joustinneuletta, ja joihin olisi tullut ranskalainen kantapää. Pääsin ensimmäisen sukan kantapäähän, kun lanka alkoi kertoilla minulle, miten se ehdottomasti halusi tulla joksikin ihan muuksi isona. Hauduttelin siis lankaa kaapissa, kunnes kesäkuun lopulla päätin, että nyt kyllä otan ja teen tästä langasta omaan jalkaan sukkaset.

 

Näissä tikruissa on siis suurin osa lyhyestä varresta sileää, ja kantapääkin vaihtui ainaoikeaiseen tiimalasiin. Näin langan värjäys pääsee kivasti esiin (lue: näin laiska neuloja sai valmista mahdollisimman nopeasti). Nämä värit on kyllä muutenkin ihan mulle luodut, ehkä nyt on menossa vähän sellainen oranssi kausi... Ehdin kyllä kuulla näistä sellaistakin kommenttia, että muuten värit ovat ihan kivat, mutta tummanvihreät läiskät näyttävät ihan mädiltä kohdilta (minusta ne ovat juurikin niitä tiikerin raitoja). Ei se mitään, nää onkin nyt mun ihan ikiomat mätääntyneet sitruunatiikerit <3