The Suutariteoria

Kaikki ovat varmaankin kuulleet, mitä sanotaan suutarin lapsista ja kengistä. Itsehän en ole suutari, eikä minulla ole lapsiakaan, mutta sukkia sen sijaan tehtailen ja aina niitä saa olla paikkaamassa! Parsimusliukuhihnan varrella onkin syntynyt teoria (toiminee suutareihinkin), jonka mukaan neulojalla voi olla sukkia laatikot väärällään, mutta silti hän kulkee (myös) risoissa, parsituissa, uudelleen teritetyissä, uuden pohjan saaneissa ja mitä mielikuvituksellisimmin tavoin kasaan korjatuissa villureissa. Se taas johtuu yksinkertaisesti siitä, että neulojalla on muodostunut kuhunkin sukkaan tunneside. Kaikki sukat ovat tärkeitä, ja niiden siirtyminen autuaammille villasukkamaille tietäisi ammottavaa aukkoa villasukkalaatikkoon. Mikä sitten neuvoksi, jos tuleekin sellainen tilanne, että aamulla tarvitsisi juuri niitä tiettyjä vaaleanpunaisia pitkiä palmikkosukkia, ja ne olisivat jo villiksien taivaassa? Eihän niitä yksinkertaisesti raaski heittää pois, olkoonkin, että ne muistuttavat jo hieman Frankensteinin hirviötä. Olipa taas hyvä idea korjata varsi ruuveilla ja muttereilla. Ja sitä rataa.

Heureka!-hetken jälkeen aloin pohtia, kuinka monta paikkaa on villasukissa vielä ihan sopiva määrä, missä menee se kuuluisa raja. Missä vaiheessa täytyisi osata päästää rakkaat ystävät, jalkaan sopiviksi muovautuneet, kärsimyksistään. Onko kaksi paikkaa sukassa jo liikaa? 

Tätä siis mietin parsiessani. Parsimiseen kuluikin hyvin aikaa, kuvasta laskien parsin tänään kuusi eri kokoista reikää. Kaikki oranssilla fingering-paksuisella Stepillä, koska sitä nyt sattui olemaan sopivan kokoinen jämäkerä, jota en ollut vielä käyttänyt peittoprojektiin. Onko muuten teidän mielestänne paikkojen värillä väliä?

Näissäkin kolmessa sukkaparissa on nyt yhteensä yhdeksän (9!!!) paikkaa. Joku viisaampi(ko?) luopuisi niistä jo, mutta enhän minä vielä pysty. Sitä paitsi tajusin, että kahdet näistä sukista olen tehnyt blogin olemassaoloaikana, eikä niitä vaan koskaan ole täällä esitelty.

Näissä sukissa on ainaoikein tiimalasikantapää, lankana jotain mysteerivillasekoitetta, juoksevuudeltaan n. 420m/100g ja puikot olivat 2,5mm bambuiset. Kuviona neidon kyyneleitä. Varsi on ehkä 15cm pitkä.

Toisissa sukissa on muistaakseni samanmerkkistä lankaa kuin noissa edellisissä, puikot olivat samat ja kuvio apinoitu näistä. Nämä sukat ovat käytännössä varrettomat, sillä kyseessä oli saatu jämäkerä. Ja kantapää on taas sama, aina oikein ja tiimalasi. Miten niin kaavoihin kangistunutta?

Loppukevennyksenä vielä kuva sukista, jotka ovat laskujeni mukaan kymmenestä kohdasta parsitut ja lisää reikiä näyttäisi olevan tulossa. Päätettävä siis olisi, antaako sukkaraasuille armonisku vai pitkittääkö niiden elämää vielä vähän.

Minua kiinnostaisi nyt kovasti tietää, millainen teidän muiden sukkatilanne on. Löytyykö pelkästään priimakuntoisia valioyksilöitä vai onko kaapissa tilaa vanhemmille ja raihnaammillekin tapauksille? Kuinka monta paikkaa on vielä sopiva määrä? Onko paikan värillä väliä? Onko sinulla painavaa asiaa parsimisesta? 

Lapasta lapasen perään

Joululahjalapaset nämäkin. Kummissakin lapasissa on lankana dropsin nepal. Oranssit lapaset on tehty kokonaan omasta päästä ja vihreiden lapasten mallikuvio on Ullasta. Eipä näistä kai sen enempää, neuloin nämä 4mm koivupuikoilla ja kumpiakin on käytetty ahkerasti.

Sarvihaara

Päätin syksyllä, että neulon joululahjoiksi lähinnä lapasia, kun sopivia lapaslankoja sattui olemaan varastossa. Halusin ehdottomasti neuloa palmikoita, koska palmikotutti kovin. Aikani lapasohjeita selailtuani päädyin tekemään peuransarvet.

Lapasten teossa käytin koivuisia 4mm sukkapuikkoja. Lankana oli Dropsin Lima, jossa on alpakkaa ja villaa. Näistä kuulemma tulikin ihanan lämpimät lapaset! Neulominen sujui jouhevasti ja palmikonkiertojen vuoksi mielenkiinto pysyi hyvin yllä. Loppujen lopuksi alkuperäisestä ohjeesta päätyi valmiiseen neuleeseen vain palmikko. 

Ohjeen nimestä, kuviosta, lapasten väristä ja kuvauspaikasta lammen rannalla tuli mieleeni Harry Potter ja Azkabanin vanki, tarkemmin se kohta, jossa sanotaan, että "Sarvihaara laukkasi viime yönä". Minäkin laukkasin äkkiä sadetta pakoon nämä kuvattuani, joten olkoot sitten Sarvihaarat. Ei ollenkaan huono nimi Potter-fanille päätyneille lapasille.

Suojaväritys kunnossa!

Mua vaivasi tässä taannoin pahemman luokan neuleplääh. Selailin sukkien, lapasten, huivien ja vaikka minkä ohjeita ja hipelöin lankakeriäni, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Olin jo vaipua epätoivon kässättömään kuiluun. Sitten koin valaistumisen. Siis kirjaimellisesti, aurinko paistoi suoraan silmiini keltaista valoaan. Tien varrella oli keltaisia auringonkukkia. Syksyn ensimmäiset keltaiset lehdet suorastaan hyppivät silmille. Kotiin päästyäni huomasin pöydälläni kerän keltaista lankaa. Ihkua Sukka-Puffaa värissä OHO!. Se oli jäänyt jostain syystä ulos lankakassista. Tuolilla, pöydän vieressä, oli puoliksi parsitut palmikkosukat (jotka ovat nyt jo kokonaan parsitut ja taas täyskäytössä). Kemian ylioppilaskirjoituksiin oli aikaa kaksi päivää. Olosuhteiden pakottamana laitoin silmukat puikoille ja päästelin menemään.

Ensimmäinen sukka valmistui kirjoituksia edeltävänä iltana. Toinen sukka oli valmis maanantaina. Koon 36-37 sukkiin ei siis kulunut viikkoakaan, ja toki käytin siis aikaani paljon muuhunkin kuin sukkiin. Näissä on käytetty 2,5mm puupuikkoja, ja sitä ihanaa keltaista Sukka-Puffaa. Mallikerta on apinoitu Paraphernalia-sukista, joiden ilmainen suomenkielinen ohje löytyy Ravelrysta. Palmikkoa lukuunottamatta sukat ovat oman pään tuotosta, niistä muunmuassa löytyy se sama iänikuinen ainaoikeainen tiimalasikantapää.

Alemmassa kuvassa näkyy sukkien väri paremmin, nämä jalassa voisi maastoutua lehtikasaan eikä kukaan tajuaisi, että siellä piileskelee joku. Ylemmän kuvan funktio on esitellä palmikkoa. Jos se vaikka näkyisi semisolidista keltaisesta vaikka taustana on koulun tiiliseinää.

Nyt kun neuleplääh on selätetty, ovat puikot taas suihkineet ahkerasti. Nytkin päättelyä odottavat yhdet sukat ja toiset ovat terää vaille valmiit. Peittojakin on kesken, mutta ne nyt ovatkin jämälankaikuisuusprojekteja, joihin käytetään muiden töiden jätökset. Villapaita sensijaan toivottavasti valmistuu pian. Ehkä.

Keväthuumaa

Keväällä tuli tarve neuloa jotain sinistä. Teki myös kovasti mieli kokeilla jotakin itselle uutta tekniikkaa. Aikani selailtuani löysin ohjeen sukkiin, jotka iskivät heti. Pakko oli neuloa, kert' Keväthuuma niin vaati.

Sukat aloitettiin kärjestä Judy's magic cast-onilla, joka oli minulle aivan uusi tapa luoda silmukat. Näin aloituksesta tuli tosi siisti, joten aivan varmasti käytän sitä myös myöhemmin. Jalkapöydässä neulottiin palmikkoa kaavion mukaan, ja sitten tehtiin kantalappu. 

Kantakäännöksessä oli jotain todella tiimalasikantapäämäistä, lyhennettyjä kerroksia siis, ja sen jälkeen jatkettiin sukan etupuolella kaavion mukaan ja kantapään jälkeiset kavennukset neulottiin kolmion malliseksi kiilaksi. Kiilan viertä kulkee myös yksinkertainen palmikko. Kantapää onkin ehkä tämän mallin kivoin "juju"!

Lopuksi vartta neulottiin niin pitkään kuin siltä tuntui, itse neuloin niin pitkään kuin lankaa riitti. Lankana oli pallas ja puikot olivat 3mm bambuiset. Tämän tyyppiset sukat haluttaisi tehdä toisetkin, ehkä jonain päivänä vielä...

 

Niin ja tosiaan Keväthuuma-ohjeen takana on TiiQ, ja sen ohje löytyy ravelrystä (en saa puhelimella linkitettyä sitä..)