Ennen joulua
sinut kohtasin.
Olit lankoina laatikossani,
ohjeena ravelryjonossani.
Unelmieni kavaljeeri!
Lahjakasan alle
hautauduit.
Sua hädissäni etsin,
hiljaa mielessäni huusin:
"Rakas, älä mee!"
Puikot koivupuiset kaivoin
nelimilliset.
Sut kasan alta vaivoin
löydetyksi sain.
Ei hätää lain!
Nasta laudassa sitten
puikot suihkivat,
mielessäni tanssiaiset,
ystävänpäivä,
valmistuit ajoissa!
Ja mukanani kuljit,
nukuit kanssain teltassa,
käsiäni lämmitti
alpakkavillasi.
Eipä palele ei!
Vähän muutoksia ohjeen
peukaloon mä tein,
kas nykyaikana on
näppärämmät
Somettajan Sormet!
Yhteiskuvaa kanssas
sain odottaa pitkään.
Vaan mikä oisi parempaa
kuin kanssasi karkauspäivänä
matkustaa?
On mulla siis oivat lapaset,
villaiset ja lämpimät,
en saanut mä hamekangasta
(enkä sormusta, kun joku tuttu kuitenkin kauhistuu,
ei kosintaan kääntynyt mulla suu,
tai kellään muullakaan,
tää runoilua varten on vaan)
on onnea kun on
lapaseni Chevalier.
-Vilja
Alkoi kovasti runoiluttamaan nämä kavaljeerit, koittakaa kestää. Runoiluttaako ketään muuta koskaan?

























